5eab08a07add367cad568f2327b4dca4
Author: kulttuuriakaikille
bfa90752358a9d346315f570427f36c3
5eab08a07add367cad568f2327b4dca4
Kirjasto kutsuu yhteisiin lukuhetkiin – monella kielellä | Libraries invite you to share reading moments – in many languages
[In English below]
Lasten ja nuorten lukemiseen kannustamiseksi tehdään työtä usealla taholla. Jo varhain aloitettu yhdessä lukeminen on tärkeää. Lukeminen on mukavaa aikuisen ja lapsen välistä yhdessäoloa mutta se myös kehittää lapsen kieltä ja puhetta, kuuntelun ja keskittymisen taitoa sekä sanavarastoa.
Riitta Salin peräänkuuluttaa omassa blogitekstissään vanhempiin kohdistuvaa työtä kun puhutaan oman äidinkielen säilyttämisen ja ylläpidon merkityksestä. Oman äidinkielen opettajat ovat tässä keskeisessä asemassa. Kirjastoilla taas on tarjota aineistoja, joilla voidaan tukea perheen yhteistä lukuharrastusta monilla kielillä.
Suomessa on meneillään useita valtakunnallisia lukemista edistäviä kampanjoita ja hankkeita. Lukuliike on hallitusohjelmaan kirjattu jatkuva ohjelma, jonka tavoitteena on edistää Suomessa asuvien lukutaitoa, lapset ja nuoret edellä. Lukuliike pyrkii laajentamaan lukutaidon käsitettä ja tuomaan esiin monilukutaitoa sekä monikielisyyttä. Tämän vuoden alusta opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävien kirjastopalvelujen valtakunnallisen erityistehtävän Seinäjoen kaupunginkirjastolle.
Hyviä esimerkkejä käytännön lukutaitotyöstä on monia mutta tässä voidaan poimia esiin vaikka Niilo Mäki-instituutin Lukumummit –ja vaarit (Reading grandmas and grandpas: seniors reading with children at school). Lukumummi ja -vaari -kerhossa eri kulttuureista tulevat mummit ja vaarit lukevat lapsille kirjoja omalla äidinkielellä. Tapahtuma järjestetään iltapäivällä monikulttuurikeskusten kerhoissa. Lapset pääsevät tutustumaan oman kielen kirjoihin ja oppivat uusia sanoja mummien ja vaarien kanssa. Kerhoja on jo useilla paikkakunnilla eri puolilla Suomea.
Lapsille ja perheille tulee olla lukemista tarjolla eri muodoissa. Perinteinen paperinen lastenkirja on monille se rakkain mutta monikielisten digitaalisten aineistojen, e-kirjojen ja äänikirjojen, tarjonta ja käyttö lisääntyy ja kirjastojen tulee voida tarjota niitä asiakkailleen nykyistä helpommin. Tällä hetkellä kirjastojen e-aineistojen käyttäminen on asiakkaalle haastavaa, sillä ne ovat useilla eri palvelualustoilla. Tämä heikentää monikielisten aineistojen yhdenvertaista saavutettavuutta.
Monessa kunnassa varhaiskasvatus, koulut ja kirjastot ovat jo ottaneetkin käyttöön maksullisen Lukulumo – monikielisen kuvakirjapalvelun (Ruotsissa nimellä Polyglutt). Lukulumosta löytyy yli 300 suomenkielistä kuvakirjaa, joista monia voi kuunnella ja katsella yli 45 kielellä. Kirjat palveluun ovat valinneet lastenkirjallisuuden asiantuntijat. Lapset voivat kehittää niin suomen ja ruotsin kielen kuin myös oman äidinkielen taitojaan. Lapset voivat tutustua samaan kuvakirjaan omilla kielillään.
Pohjoismaat, Norja, Tanska ja Ruotsi, tarjoavat jo yhteistyössä monikielisiä e-kirjoja ja äänikirjoja asiakkailleen World Library –palvelussa. Monikielinen kirjaston on seurannut projektin etenemistä useita vuosia. Toivottavasti Suomen kirjastot voivat liittyä mukaan palveluun lähitulevaisuudessa ja näin saada valikoiman digitaalista aineistoa asiakkaidensa käyttöön.
Tammikuussa 2020 Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 250 000 euron avustuksen kansallisen e-kirjaston selvityshankkeen käynnistämiseksi. Helsingin kaupunginkirjaston vetämän hankkeen tavoitteena on parantaa e-kirjojen alueellista saatavuutta ja kansalaisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koko Suomessa. Kun lähitulevaisuudessa yleisten kirjastojen tarjoama laaja digitaalinen kokoelma on kaikkien yleisten kirjastojen asiakkaiden käytettävissä yhdeltä palvelualustalta, myös monikielinen aineisto on helpommin kaikkien saavutettavissa. Selvitystyön raportti julkaistaan helmi-maalikuussa 2021.
Monikielisen aineiston saavutettavuuden lisäksi on vielä kysyttävä miten yhteiskuntamme monimuotoisuus näkyy Suomessa julkaistavissa lastenkirjoissa. Lastenkirjat kuvaavat suureksi osaksi enemmistökulttuuria. Tätä näkökulmaa selvittää Goethe-instituutin lastenkirjallisuuden monimuotoisuushanke. Useassa Ruotsissa julkaistussa lastenkirjassa seikkailee jo monikulttuurisen ja monimuotoisen taustan omaavia lapsia. Lapsen ja nuoren olisi tärkeää löytää kirjoista samaistumisen kohteita, hänen elämästään tuttuja hahmoja ja tarinoita.
Libraries invite you to share reading moments – in many languages
Efforts are being made in many areas to encourage reading among children and young people. It is important to start reading together with the child at an early age. Reading is a pleasant shared activity for an adult and child, and it also develops the child’s language and speech, listening and focusing skills and vocabulary.
In her blog post, Riitta Salin calls for measures aimed at parents in the context of retaining and maintaining one’s own native language. In this regard, native language teachers play an important role. Libraries, on the other hand, can offer materials that can support a family’s shared reading hobby in a variety of languages.
There are currently nationwide campaigns and projects under way in Finland to support reading. The Literacy Movement is a continuous effort laid down in the Government Programme, which aims to promote the literacy of Finnish residents, with a focus on children and young people. The movement aims to expand the concept of literacy and highlight multiliteracy and multilingualism. From the beginning of this year, the Ministry of Education and Culture has assigned the special national responsibility related to library services that promote reading and literacy among children to the Seinäjoki Public Library.
There are plenty of great examples, one of which is Niilo Mäki Institute’s Lukumummit ja -vaarit project (Reading grandmas and grandpas), which involves grandmothers and grandfathers from various cultures visiting schools to read books to children in their own native languages. The events are held in the afternoon in the context of club activities offered by multicultural centres. This introduces children to books in their own language and learn new words together with experienced readers. Many of these clubs have already been established throughout Finland.
Reading must be available to children and families in a variety of forms. Many love traditional printed children’s books best, but the offering and use of multilingual digital materials, e-books and audio books is increasing, which is why libraries must be able to make them more easily accessible to their customers. At present, accessing the e-materials of libraries can be a challenge to customers since they are scattered across multiple service platforms. This hinders the equal availability of such materials.
In many municipalities, early education, schools and libraries have introduced the multilingual picture book service Lukulumo (named Polyglutt in Sweden), which is subject to a fee. The service features more than 300 picture books in Finnish, many of which can be read and listened to in more than 45 languages. The books for the service have been selected by experts in children’s literature. Lukulumo enables children to develop their proficiency in Finnish, Swedish and their own native languages, for example by reading the same picture book in many languages.
The Nordic countries of Norway, Denmark and Sweden have already joined forces to offer multilingual e-books and audio books to their customers through the World Library service. The Multilingual Library has been following the project’s progress for several years. Hopefully, Finnish libraries will be able join the service in the near future and make its selection of digital materials available to their customers.
In January 2020, the Ministry of Education and Culture awarded a grant of €250,000 to initiate a project to investigate the possibility of establishing a national e-library. The aim of the project run by the Helsinki City Library is to improve the regional availability of e-books as well as equality and equal opportunity among citizens throughout Finland. Making the vast digital collections offered by public libraries available to all library customers through a single service platform in the near future will ensure that everyone can access multilingual materials much easier than before. The investigation report will be published between February and March 2021.
In addition to securing the accessibility of multilingual material, we must also ask ourselves how the diversity of our society is reflected in the children’s books published in Finland. Children’s books largely depict the majority culture. This perspective is being explored by the Goethe Institute’s project focusing on diversity in children’s literature. Many children’s books published in Sweden already feature children with a diverse and multicultural background as their protagonists. It would be important for children and young people to discover identifiable things in the books they read, along with familiar characters and stories.
***
Kirjoittajat Eeva Pilviö ja Riitta Hämäläinen työskentelevät Monikielisen kirjaston informaatikkoina Helsingin kaupunginkirjastossa. Monikielinen kirjasto on opetus-ja kulttuuriministeriön rahoittama palvelu.
The writers Eeva Pilviö and Riitta Hämäläinen work as information specialists at the Multilingual Library of the Helsinki City Library. The Multilingual Library is a service funded by the Ministry of Education and Culture.
Yhteisöjen ja yksilöiden monet kielet
Koneen Säätiö tuki kieliohjelmassaan 2012–16 monikielisyyttä eri tavoilla, ja monikielisyyden tukeminen on sille edelleen tärkeää. Monikielisyyttä ajatellaan helposti vain yhteiskunnan tasolta, eli että yhteiskunnassa puhutaan useampia kieliä. On se näinkin, mutta ankeimmillaan ajatus voi johtaa siihen, että yhden valtakielen ja englannin kuvitellaan riittävän.
Monikielisyydestä puhuttaessa on kuitenkin koko ajan otettava huomioon yksilöllinen ulottuvuus. Kuvitelma siitä, että yhdellä ihmisellä voi olla vain yksi äidinkieli, oli jonkin aikaa vallitsevana kansallisvaltioiden nousun myötä 1800-1900-luvuilla, ja aiheutti paljon pahaa vähemmistökielille suomalaisessakin yhteiskunnassa. Ajateltiin jopa, että useamman kielen oppiminen jo lapsena on haitallista ihmisille. Vaikka tutkimus sittemmin on osoittanut täysin vastakkaista, yksikielisyyttä ihannoivat käsitykset elävät edelleen. Käsitys elää voimakkaana Venäjän nykyisen hallinnon kielipolitiikassa, joka jatkuessaan voi johtaa suhteellisen nopeasti vähemmistökielten kuolemiseen.
Ruotsissa Riksbankens Jubileumsfond, maan suurin humanististen ja yhteiskuntatieteiden rahoittaja, julkaisi äskettäin vuosikirjan RJ:s årsbox 2019: Det nya Sverige, joka koostui muutaman kymmenen sivun katsauksista eri asioihin. Yksi katsaus käsitteli kieliä, ja sen on kirjoittanut Mikael Parkvall Tukholman yliopistosta. Katsaus on kiinnostava ja sisältää hyödyllistä tietoa. Toisin kuin valtio Suomessa, Ruotsin valtio ei rekisteröi kansalaisten kieliä. Niinpä Parkvall on tehnyt paljon työtä selvittääkseen Ruotsissa puhuttuja kieliä 2010-luvulla; hän julkaisi tuloksiaan kirjassa Sveriges språk i siffror (2015). Selvityksen mukaan suurimpia äidinkieliä ruotsissa v. 2012-13 olivat suomi, arabia, serbokroaatti-ryhmä (Jugoslavian hajoamisen jälkeen poliittisista syistä erillisiksi ajautuneet kielet), kurdi, puola ja espanja.
Kielten luokittelun hankaluus käy Parkvallin katsauksesta ilmi: Ruotsin virallisessa tilastossa tunnistetaan vain yksi saamen kieli, vaikka kielitieteilijät nykyisin erottavat yhdeksän saamen kieltä, joista useita puhutaan Ruotsin alueella. Ruotsin eri murteita ei eroteta toisistaan eri kieliksi, mutta suomi ja meänkieli erotetaan, vaikka moni kielitieteilijä pitää niitä saman kielen murteina. Kuten tästäkin näkyy, kielten luokitteluun julkisessa hallinnossa vaikuttavat aina myös politiikka ja kulttuuriperintö.
Se mikä Parkvallin katsauksesta melko yllättävästi puuttuu, on yksilöllinen monikielisyys. Hän on selvittänyt perusteellisesti ruotsalaisten äidinkieliä, mutta ei puhu lainkaan siitä, millaista yksilöllistä monikielisyyttä Ruotsissa on (paitsi se, että jotain muuta kieltä äidinkielenään puhuvat osaavat tavallisesti myös ruotsia). Hän suhtautuu pessimistisesti monikielisyyden mahdollisuuksiin säilyä. Tässä minua kiinnostaa vertailu antiikin ja keskiajan Sisiliaan, jota olen itse tutkinut. Siellä kaksi kieltä, kreikka ja latina, säilyivät ainakin tuhat vuotta rinnakkain, paikoittain todennäköisesti 1500 vuotta. Kyse oli toki kahdesta korkean prestiisin kielestä, joita molempia käytettiin (eri aikoina) kirkon ja hallinnon piirissä.
On kiinnostava nähdä, miten tilanne kehittyy nykymaailmassa. Joko ymmärretään, että valtiot eivät ole yksikielisiä, vaikka niin usein ajateltiin kansallisvaltioiden muodostumisen aikana? Syntyykö jännitteitä monikielisten suurkaupunkien ja maaseudun välille? Toivon ainakin, että kestävän monikielisyyden arvo yksilöille ja yhteisöille ymmärretään myös 2020-luvulla.
***
Kalle Korhonen on Koneen Säätiön tiedejohtaja, joka oli vastuussa myös säätiön kieliohjelmasta (2012–2016). Hänen taustansa on antiikintutkimuksessa, ja hän on klassisen filologian dosentti Helsingin yliopistossa.
MONIKIELISYYS – uhkana mahdollisuus?? | MULTILINGUALISM – opportunity from a threat?
[In English below]
Suomalainen yhteiskunta monimuotoistuu ja samalla monikielistyy koko ajan, varsin nopealla tahdilla.
Varsinkin pääkaupunkisedulla muualta tulleita, muita kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia on jo liki 20% väestöstä, joissakin Itä-Helsingin kouluissa jo reippaasti yli puolet kaikista oppilaista. Eilen, istuessani bussissa matkalla harrastukseeni, edessäni istuva mies puhui kaverilleen somalia, takana istuvat naiset keskenään venäjää ja vieressä istuva nuori nainen puhelimeen englantia. Tämä on arkipäivää ja tulevaisuuden kuva.
Monikielisyys tarkoittaa myös paljon muuta kuin ympäriltä kuuluvaa puhetta. Suomen peruskouluissa muualta tulleille, muun kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkielisille oppilaille, tarjotaan mahdollisuutta oman äidinkielen opiskeluun kahtena tuntina viikossa. Tätä opetusta tarjotaan valtakunnallisesti ainakin 60 eri kielessä. Kyseessä on loistava mahdollisuus, jos sen merkitys vain ymmärretään ja mahdollisuutta käytetään hyväksi.
Oma kieli, äidinkieli, on sydämen, tunteiden, identiteetin ja ajattelun kieli. Kieli vahvistaa kulttuurista identiteettiä, oman kulttuurin tuntemusta ja siteitä omaan kieliyhteisöön ja entiseen kotimaahan. Äidinkieli on myös jokaisen perusoikeus: kaikilla Suomessa asuvilla ihmisillä on oikeus kehittää ja ylläpitää omaa äidinkieltään.
Äidinkieli on se kieli, joka opitaan ensin ja johon samaistutaan. Kaksi- tai monikielisellä on itsellään oikeus määritellä äidinkielensä, ja niitä voi olla yksi tai useampia. Suomen väestörekisteri ei kuitenkaan tue tätä. Syntyvän tai Suomeen muuttavan lapsen äidinkieliä voi rekisteriin merkitä vain yhden ja tämä määrittää kielivalintoja myös koulussa. Toki nykyään äidinkielen voi helposti muuttaa tai lisätä äidinkielen lisäksi toisen kielen asiointikieleksi.
Kieli on tärkeä sekä oman minuuden tiedostamisen että kieltä puhuvaan yhteisöön liittymisen kannalta. On tärkeää, että lapsi oppii äidinkielensä riittävän hyvin, sillä äidinkieli on perusta lapsen ajattelulle ja tunne-elämän tasapainoiselle kehitykselle. Äidinkieli on myös tärkeä väline sekä uusien kielten että kaiken muunkin tiedon oppimiseen ja omaksumiseen. Oman äidinkielen vahva hallinta tukee näin myös muiden aineiden opiskelua.
Olen toiminut viimeisten vuosien aikana uudessa yhdistyksessä, nimeltä Oman äidinkielen opettajat ry. Yhdistys ajaa nimenomaisesti oman äidinkielen opettajien ja opetuksen asemaa, missä onkin vielä todella paljon kehittämistä. Haluaisin kuitenkin peräänkuuluttaa myös vanhempiin kohdistuvaa työtä. Vieraskielisten vanhempien informoiminen oman äidinkielen opiskelun mahdollisuuksista on liian usein edelleen varsin sattumanvaraista: opiskelumahdollisuuksien lisäksi vanhemmat tarvitsevat informaatiota siitä, mikä merkitys oman äidinkielen, joka usein on myös kotona puhuttu kieli, kunnollisella osaamisella on kaiken oppimisen taustalla.
Opetushallitus toteaa sivuillaan: Vastuu lasten oman äidinkielen tai omien äidinkielien ja kulttuurin säilyttämisestä ja kehittämisestä on ensisijaisesti perheellä. Vastuuta ei kuitenkaan voida asettaa, jos ei varmisteta sitä, että vastuun kantamiseen on riittävä tieto.
Oli äidinkieli tai sen määrittely mikä hyvänsä, olennaista on se, että useampien kielten osaamisen merkitys kasvaa koko ajan. Tulevaisuuden työnteko, varsinkin asiantuntijatyössä, perustuu siihen oletukseen, että tekijä hallitsee useamman kielen, vähintäänkin ymmärrystasolla. Tällöin on hyvä ymmärtää, että kieli on voimavara niin kielen käyttäjälle kuin ympäröivälle yhteiskunnalle.
Suomen kielivaranto ei ole koskaan ollut niin laaja kuin nyt. Tätä olemassa olevaa kielten monipuolista kirjoa ei pidä hukata vaan eri kielten osaajien merkitys on tunnustettava. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsoen monipuolinen kielten osaaminen ja olemassaolo on rikkaus, joka pitää osata hyödyntää koko kansakunnan parhaaksi. Tällöin monikielisyydestä todellakin kasvaa mahdollisuus.
MULTILINGUALISM – opportunity from a threat?
Finnish society is becoming more diverse and, at the same time, multilingual at a very rapid pace.
In the Helsinki Metropolitan Area, in particular, nearly 20% of the population speak a language other than Finnish or Swedish as their native language and, in some schools in Eastern Helsinki, so do well over half of the pupils. Yesterday, as I was sitting on the bus on my way to my hobby, the man sitting in front of me was speaking to his friend in Somali, the women sitting behind me were speaking to each other in Russian, and the young woman sitting next to me was talking on the phone in English. This is commonplace, and a vision for the future.
Multilingualism also means much more than the speech you hear around you. Finnish comprehensive school offers pupils from other countries, whose native language is not Finnish, Swedish or Sami, the opportunity to study their own native language for two hours a week. These lessons are offered nationwide in at least 60 different languages. It is a great opportunity, if only people understand its importance and exploit it.
One’s own language, mother tongue, is the language of the heart, emotions, identity and thought. Language strengthens cultural identity, knowledge of one’s own culture and bonds with one’s own language community and former home country. Native language is also a fundamental right of everyone: all people living in Finland have the right to improve and maintain their native language.
Native language is the language that is learned first and identified with. A bilingual or multilingual person has the right to define his or her native language and may have one or more of them. However, the Population Register Centre of Finland does not support this. Only one native language can be entered in the register for a child born or moving to Finland, and this also determines language options in school. Of course, nowadays, one can easily change or add a second language as an alternative service language alongside the native language.
Language is important both in terms of awareness of self and in terms of joining a community that speaks the language. It is important that a child learns his or her native language well enough, as the native language forms the foundation for the child’s thinking and for balanced emotional development. The native language is also an important tool for learning and acquiring new languages and all other information. A good mastery of one’s native language also supports the learning of other subjects.
In recent years, I have worked for a new association called Oman äidinkielen opettajat ry (Association for teachers of native languages). The association advocates the status of teachers and teaching of native languages, which still has a lot of room for improvement. However, I would also like to call for work on parents. All too often, informing parents of the possibilities of studying their native language is still rather inconsistent: in addition to learning opportunities, parents need information about the importance of proper knowledge of their native language, which is often also the language spoken at home, as a basis for all learning.
The Finnish National Agency for Education states on its website: Responsibility for preserving and developing children’s native language(s) and culture rests primarily with the family. However, responsibility cannot be imposed if it is not ensured that sufficient information is available to bear the responsibility.
Whatever the native language or its definition, the essential thing is that the knowledge of the importance of knowing more languages is increasing all the time. Future work, especially in the field of expert work, is based on the assumption that employees know or at least understand several languages. A such, it is good to understand that language is a resource both for its user and for the surrounding society.
Finland’s language reserves have never been as extensive as they are now. This existing diverse spectrum of languages must not be lost; instead, the importance of people who know different languages must be recognised. From a social perspective, the diverse knowledge and existence of languages is a wealth that must be exploited for the good of the whole nation. This will really help multilingualism become an opportunity.
***
Riitta Salin on toiminut pitkään monikulttuurisuussektorilla, niin monikulttuurijärjestöjen kuin oman äidinkielen opetuksen parissa.
Riitta Salin has long been involved in the multicultural sector, both in multicultural organisations and in the teaching of her own native language.
From Tarzan to Ananse – how African traditional children stories could promote multiculturalism
Have you heard the story about how the Spider captured the Python, a bunch of bees and the Leopard? What about that one about how the Hare managed to steal milk from Buffalo? Well, I could go on, and on, and on about these Ghanaian traditional children stories that are little known here. Story-telling has been a long tradition among many cultures in Africa, passed down from several generations.
Long before the days of radio and television, even before the appearance of the automobile, Africans entertained themselves with story-telling. Growing up in rural northern Ghana, we the children used to pile up on straw mats after dinner like canned fish, listening to each other’s stories in the open yard of the compound or jostling to sit in a semi-circle closer to grandpa or grandma to narrate the stories to us. Most of these stories were often accompanied with a song and everyone would join in a chorus. This would go on well into the night until our voices begin to fade and we drop off, one after the other in sleep.
Ananse as hero and villain
Spiders may be viewed elsewhere in the western world as scary and fearsome but in many of these folktales the Spider is very often the hero. Indeed, in the Akan language, one of the numerous Ghanaian languages, ananse is the word for spider. Indeed, the word ananse has become synonymous with story-telling. Anansesem means stories, it also means saying things that are too wild to be true. In other stories, it is the Hare that is the hero. These two creatures are portrayed as very clever, cunningly manipulating other animals and dominating them with the sheer use of their wit.
In one story for instance, Ananse, comes upon a lion who has captured an antelope and just about eat her. Meanwhile the antelope is protesting loudly and yelling for help:
“Please let me go, let me go. You promised you won’t eat me. How can you be so ungrateful after what I have done for you?”
“No, no, no”, roars Lion. I have been in the ditch for three whole days and haven’t had anything to eat, says Lion”.
“You are the only piece of food around and, even though I promised not to eat you, if I let you go, I am going to die of hunger”.
And then just when Lion opens his jaws to crack Antelope’s head, Ananse appears on the scene.
The Lion had fallen into a deep ditch and Antelope had helped him out with the promise that the Lion would not eat her. But no sooner had the Lion climbed up from the ditch than he had pinned down the antelope and about to eat her.
When Ananse bursts onto the scene. He finds Antelope crying and pleading to be released. After hearing the narration of Antelope, Ananse realizes that not only has Lion been ungrateful, he had also broken the promise he made to Antelope.
Ananse feels sympathy for Antelope and wishes that he could help her. But how? He comes up with a simple trick. He first rebukes Antelope for being gullible enough to believe that Lion would keep his promise knowing that Lion eats antelopes for a living. After that he turns to Lion.
“Lion, I don’t understand, I don’t believe the story”, pretends Ananse. “I am not at all convinced that compared to you, how a small creature like Antelope could help you out of that steep ditch”, says Ananse.
“Show me how it happened”, he says.
At that point Lion releases Antelope and jumps back into the ditch in order to demonstrate how it was until Antelope passed by and helped him out. Of course, Antelope would no longer stay around to help Lion climb out of the ditch for the second time. Neither would Ananse, after tricking Lion out of his meal for the day.
The stories are hugely entertaining, full of fun, drama, suspense and intrigue. For instance, even though Ananse and Hare are always playing the tricksters who can fool other animals, events can also sometimes turn them into villains when they overplay their hand.
In another instance, Ananse’s son Ntikuma, returns home with lots of food and a magic drum that can throw up plenty more food whenever the drum is hit. Ntikuma instantly becomes the darling and hero in Ananse’s household because it is a difficult food scarcity season. Ananse is not pleased that his son has become the centre of attraction and not he.
Ntikuma provides him all the instructions that led him to the big find – it is from a very, very deep well where an old lady resides. She is surrounded by a lush farm with different kinds of food crops and vegetables.
The next day Ananse heads straight to the well determined to surpass his son. He does find the old lady but instead of following her instructions, Ananse defies every one of them. In fact, he is not particularly polite to the old lady. So, he refuses to pick the small drum and instead grabs the big one, thinking that it would contain twice the amount food and perhaps, more of something else.
Upon returning home Ananse orders the whole village to come to his house for a special feast. He announces to everyone what was to happen and after that began to hit the drum as instructed by the old lady. To the horror of the starving people who came eager to fill their stomachs, instead of the promised delicious food, human eyeballs begin popping up and dropping all around them.
Instruments of cultural transmission
Besides entertainment, these traditional folk stories were the vehicles through which the elders transmitted the culture and societal norms to the younger generation. The stories invariably carried educational messages about proper conduct in the society such as humility, open-heartedness and respect for adults and elderly people.
There is a case to be made that making these stories available to Finnish kids in their own language could play an important role in minimizing racial, ethnic and anti-immigrant attitudes in Finland and thereby help bring down barriers to multi-culturalism. When Finnish children gain access to the stories through animated cartoons, radio programmes in books, the stories would most probably be their first form of contact with Africa, so to speak. It would help create a positive perception of a distant and little known Africa, contrary to earlier generation of kids who grew up absorbing stories about Tarzan, which generally portrayed Africans as primitive savages. To a very large extent, the enduring negative attributes about Africans still held by many Europeans stem from misrepresentations in early writings about Africans by Europeans such as stories of Tarzan and Tintin. Perhaps, it is now time to flip the narrative by replacing the images of Africa represented by Tarzan with that of Ananse and the Hare.
However, a vast quantity of the stories from these various African cultures remain undocumented. A few of them are randomly published in English and French, and there may be a few others in Finnish and in other Nordic languages, but they are hard to come by. Therefore, there is a need to put in an effort to have these stories documented and consistently published in accessible languages to children around the world, in order for them to enjoy some aspect of African cultural heritage.
by Linus Atarah
Featured image: The illustration on the cover of the book The Pot of Wisdom. Ananse stories by the Canadian-Ghanaian author Adwoa Badoe and illustrated by Baba Wague Diakite.
………..
The writer Linus Atarah is Ghanaian-born journalist. He studied Mass Communication and Sociology in Tampere University. Linus is a double-award winning journalist who has won journalists’ awards in Finland and in his home country Ghana.
Wouldn’t it be better, if we all spoke the same language?
By Gáppe Piera Jovnna Ulla / Ulla Aikio-Puoskari
[in Finnish]
In 1992, Michael Krauss issued a warning that came to be observed worldwide. Krauss’ message was that during the next century, 90% of the languages still spoken by mankind will disappear unless there is a decisive change working towards their survival. The majority of the world’s endangered languages are indigenous languages. Languages becoming endangered means that their transition to new generations is compromised (under threat) and in many cases even lost altogether. All Sámi languages are endangered languages, according to UNESCO classification, and the Inari and Skolt Sámi spoken in Finland are severely endangered.
The activity of language communities surprised researchers
The activity of indigenous and minority linguistic communities in protecting, revitalizing and working on developing the linguistic rights of their own languages has been enormous and has become a great surprise for many researchers. In the Sámi community, the Northern Sámi language work started already in the 1960s and 70s. The conscious revival and the protection of many other Sámi languages began in the 1980s and 90s. The most effective method of revitalizing an endangered language seems to be a language nest method adopted from Aotearoa Maoris and adapted to the Sámi community, which has resulted in the growth of new generations of children with native Sámi language skills, with the Inari Sámi, which had already become almost exclusively the language of the elderly, becoming the language of instruction throughout elementary school! The Sámi community has developed dozens of different methods to ensure the transition of languages to new generations, of which there are descriptions available within my report published in 2016.
The academic counter-reaction surprised the language communities
Developing the status of indigenous’ peoples and minorities’ languages has also given rise to an academic counter-reaction that is surprising and even strange to me. Scientists questioning the development of linguistic rights most favourably consider the improvement of the status of these languages and the revitalization as an attempt to protect something that (already without assistance) belongs to the past. Why resist the inevitable and natural linguistic modernization? Why limit the lives and mobility of people belonging to minorities by staying in a language with limited access? Wouldn’t it be better for everyone to speak one language, the main language of our countries or English language? Why connect language with ethnic identity? Are the languages not just communication tools and local agreements, where the dismantling of them does not mean a profound change in people’s lives? Some theorists still consider the protection of the linguistic rights of minorities as a factor that also weakens the unity of a nation-state and creates inequality.
Does the improvement of the status of a minority language really mean resisting development and is the preservation of an original language an effort to stick to the past, in poverty and in a pre-modern way of life, as was widely believed in the 1950s?
From the point of view of the Sámi community, the strangest thing is the view in opposition to the development of linguistic rights, according to which the preservation of the minority’s indigenous/original language and the act of choosing it, e.g. as the language of education for children, is tantamount to irresponsible parenting. According to this, those preserving their minority language will mainly become happy slaves, who may indeed guarantee linguistic and cultural continuity, but are condemned economically and socially to a lower position than other groups. Minority language is thought to remain only in an isolated state, outside the rest of the world, and best in a situation where the language-speaking population remains illiterate. This criticism is exacerbated by the claim that the preservation of minority languages prevents linguistic modernization, as well as the social and occupational mobility of speakers. Minority language is thought to merely have emotional value or meanings supporting identity. Majority language is thought to be primarily instrumental in value, enabling both economic growth, social mobility and modern life. Essential in this criticism is the act of setting minority and majority languages as mutually exclusive. In any case, the preservation of the minority language—also in the bilingual situation—is considered to be a matter of being excluded from the majority language community and its interests.
The revitalisation of the Sámi languages reinvigorates the whole community
The experiences of the Sámi community regarding the importance of their own language are completely opposite to the above described experiences. The development of language-related rights has allowed the Sámi community to modernize in their own language and has not at all meant isolation into monolingualism. The development of linguistic rights has meant expanded opportunities for the use and development of indigenous languages, as well as the re-learning and transfer of a lost language to new generations. The maintenance of bilingualism and multilingualism has thus also meant an expanded labour market and mobility opportunities in the home country and even across national borders. The modern Sámi community has created new jobs e.g. to the public and to the Sámi administration, as well as to the Sámi media, public services, education and many other areas of life. Sámi language skills have become a major contributor to employment. Increasing the use of the Sámi language has thus increased the instrumental value of the language, while also showing the great importance of language for the identity and cohesion of the whole community and its members. There is also a team of researchers who are now refusing to merely report on changes in languages and linguistic communities. A large number of researchers work closely with linguistic communities to support and assist them in their language work.
The revitalisation of Sámi language revival has become the most visible goal of Sámi language work in recent decades. The revitalisation of languages reinvigorates the whole community, breaks down the traumas that have passed from generation to the other, open doors to their own history, to their own self and the Sámi people in neighbouring countries. For my part, I know that the act of re-learning a language gives a feeling of reinvigoration and a sense of becoming complete, similar to that of healing from a serious illness. Despite being endangered, the Sámi languages are still the first learned native languages, which is valuable, as well as historically speaking marvellous!
Happy Sámi National Day! Active Indigenous Languages Year 2019!
Gáppe Piera Jovnna Ulla / Ulla Aikio-Puoskari works as Secretary for Education Policy for the Sámi Parliament of Finland and is the head of the Office for Sámi education and Instruction material, https://www.samediggi.fi/toiminta/koulutus-ja-oppimateriaali/. She is also an educational policy researcher and has published comparative reports and articles on Sámi education in Finland, Sweden and Norway. A report on the best practices in Sámi language revival and national language policy in the Nordic countries, published in 2016 in Finnish and three Sámi languages can be downloaded here: https://dokumentit.solinum.fi/samediggi/?f=Dokumenttipankki%2FSelvitykset%20ja%20raportit.
Aikio-Puoskari is the responsible editor of www.oktavuohta.com, the Sámi Education Information Center.
Translated by: Razan Abou Askar
Multilingual Month 